Löytöhistoriaa kymmeniä vuosia

Malmikaivos Oy:n toimitusjohtaja Matti Tyni julkisti Kaavin timanttilöydön vuonna 1994. Hän esitteli tiedotusvälineissä pientä vatia, jossa oli pari sataa kotimaista timanttia. Yhteispainoltaan ne olivat kuvista arvioituna kuutisen karaattia. Kooltaan ne olivat enimmäkseen parin millimetrin läpimittaisia kiteitä (0,01 ct). Suurimmat olivat noin viiden millimetrin oktaedreja.

Löydön taustalla oli värikäs historia, josta ei ole ollut paljoa tietoa saatavilla. Jo toukokuussa 1979 samaisen Malmikaivos Oy:n malminetsintägeologi Tapio Salaterä oli havainnut Kaavilta outoja mantelikivilohkareita. Lohkareiden kivilaji osoittautui alueelle vieraaksi ja niillä arvuuteltiin monia Luikonlahden kaivoksen vieraita.

Lopulta Luikonlahden kaivoksella käväissyt nuori skottigeologi Adrian Park otti Salaterältä saamiaan outoja kiviä mukaansa Glasgowiin. Sieltä vuonna 1983 saadut laboratoriotulokset osoittivat lohkareet kimberliitiksi, timanttien klassiseksi isäntäkivilajiksi. Myöhemmin huomattiin, että Malmikaivos Oy:n geologit olivat kuparietsinnöissään jo vuonna 1964 törmänneet Luikonlahden kaivoksen läheisyydessä kimberliittipiippuun. Löydön merkitystä ei ymmärretty, koska kivilajia ei pystytty tunnistamaan.

Luikonlahden kuparikaivoksen malmin ehdyttyä Malmikaivos Oy ryhtyi yhteistyöhön australialaisen Ashton Mining timanttiyhtiön kanssa. Timanttietsintöjä johtanut Matti Tyni kertoi, että Ashton valittiin, koska Etelä-Afrikka ja sen mukana De Beers konserni olivat tuolloin poliittisessa boikotissa. Australialaisten etsintämenetelmillä Kaavilta paikallistettiin 24 kimberliittiesiintymää. Niistä peräti 16:sta löytyi timantteja. Jalokivilaatuisten timanttien vähäisyys lienee syy etsintöjen lopettamiselle vuonna 1997.